Tähtäimessä täysistunto – Eli miten Sulo oppi potalle

Tämä blogi pamahtaa taas suoraan kategoriaan "mukava esitellä tuleville tyttöystäville". Mikä kamala isä olenkaan! No mutta asiaan. Meillä siis alkoi potalla pyllistely kahdeksan kuukauden iässä. Olimme kuuleet jo aiemmin legendaa muutaman kuukauden ikäisistä lapsista, jotka pissata lirauttivat lavuaariin tai pönttöön. Eihän sellaisen pitäisi olla mahdollista! Kyllä jämpti on niin että istunnot alkavat siinä vaiheessa kun lapsi osaa itse lukea Aku Ankkaa tahi Tekniikan Maailmaa! Pottailu tuntui etäiseltä ja opettamista vaativalta asialta.

Ostimme onneksi jo aiemmin keväällä Ikeasta kätevän potan, jossa on irrotettava sisäosa. Ja kuinkas ollakaan: kaikkien yllätykseksi Ainon ja Sulon ensimmäinen pottailuyritys tuotti helpotuksen kokemuksen molemmille osapuolille. Pieni pissa lirahti potan pohjalle. Ja näin Sulo hankki itselleen arvonimen "Potaatti".

Sittemmin tämä pottailun riemukulku on saanut jatkoa. Eräs kaunis aamu oli minun vuoroni herätä Sulon kanssa aamupotalle. Tukka pystyssä ja puoliunessa kannoin virkeän sankarin vessaan, otin vaipan pois ja nostin potalle. Ensin tuli pissa kovalla paineella. Mutta ääntely ja ilmeet enteilivät jotain vielä suurempaa. Ei epäilystäkään: Iso K oli tulossa!

via GIPHY

"Hyvä Sulo, anna mennä vain", usutin jälkikasvuani kuin lätkäfaija kaukalon reunalla. Olimme yhdessä tekemässä jotain suurta. Kirjaimellisesti. Piankin muoviastiassa tömisi ja ensimmäinen pottakakka oli tosiasia. Kosteuspyyhkeen sivalluksen jälkeen laskin Sulon hoitoalustalle. Näky oli liikuttava. Pieni mies oli väsynyt mutta onnellinen koitoksen jälkeen. Ja se ilme! Maratonin jälkeinen uskomaton auvoisa ilme.

Potallakäynti vaikuttaisi siis olevan vauvoille hyvinkin luonnollinen asia. Se alkaa enemmän vaiston kuin oppimisen kautta. Viileä istuin ja ilma paljaalla iholla saa reaktion aikaan. Ja kun homman saa alkuun niin vaippojen kulutus vähenee merkittävästi. Ja sitten alkaa oppiminen. Kukapa haluaisi tehdä tarpeensa housuun, mikäli vaihtoehtona on hotelli helpotus? (tämä ei ole kysymys johon haluaisin vastauksia)

 

Täytän tänään kaksikymmentäliikaa. Mitä on tullut tehtyä ja mitä seuraavaksi?

Tänään on se päivä joka antaa vielä vuoden armonaikaa. Kaksikymmentä ja liikaa. Vuosi menee odotellessa kolmikymppisiä. Vertailu käy muihin ihmisiin: mitä olen saanut aikaan ja mitä olisi pitänyt saada. Ikä on suhteellinen, elävä käsite. Jonkun mielestä olet aina liian nuori tai liian vanha. Kaksikymppiselle sanotaan että ihminen on parhaimmillaan kolmikymppisenä ja kolmikymppiselle sanotaan että nelikymppisenä. Eläkeläinen sanoo keski-ikäiselle että elää elämänsä parasta aikaa. Mutta ei puhu enää mitään siitä missä iässä ihminen on parhaimmillaan.

Olen tähän ikään ehtinyt tehdä paljon. Olen käynyt monessa maailman maassa, tehnyt montaa työtä, rakastunut monta kertaa. Ollut ehdolla edukuntavaaleissa ja mukana politiikassa jo ehkä vähän liiankin pitkään. Löytänyt Ainon, rakastunut kohtalokkain seurauksin: saanut hänen kanssaan mahtavan Sulon joka on jo oppimassa potalle.

Olen valmitunut maisteriksi, juhlinut sitä, ja valmistumisen huuman jälkeen tuskaillut työnsaantia.

Olen saanut tutustua mahtaviin ihmisiin ympäri Suomen. Ensin maantieteellisestä pakosta Kolkulla ja Viitasaarella, opiskeluaikaan Joensuussa, armeijassa Kajaanissa, politiikan kautta, töiden kautta, sukulaissuhteiden kautta, perheen kautta. Myös monen muun aasinsillan kautta. Minua on siunattu: teitä on paljon ja moni onnittelee tänään Facebookissa. Tuskailen tykkää -napin kanssa ja mietin jaksanko kommentoida kaikkia onnitteluita. Kun ei jaksa niin kirjoitan blogin ja kiitän teitä kaikkia jotka muistavat ja myös niitä jotka onnittelisivat jos muistaisivat. Kiitos teille kaikille siitä että olen saanut tutustua teihin!

Mitä siis seuraavaksi tekisi? Toivon että kaikki maalliset asiat sujuvat mukavasti. Ehkäpä etsin ja löydän uusia harrastuksia. Teen niitä asioita jotka tekevät onnelliseksi ja vähennän niitä jotka ottavat enemmän kuin antavat. Haluaisin kirjoittaa romaanin. Ajatus siitä on kytenyt päässä jo pitkän aikaa. Haluan silloin tällöin yllättää itseni ja muut, en halua kangistua kaavoihin. On pysyttävä ajan hermoilla. Jos ei pysy hipiältään nuorekkaana niin ainakin henkisesti!

Yksi parhaista lapsuudenkavereistani sai hiljattain vauvan täällä Joensuussa. Juhlimme viime viikolla varpajaisia asiaan kuuluvin menoin. Saunoimme, pidimme puheita ja heitimme herjaa. Saunan jälkeen yökerhoon. Portsari ei ole vuosiin kysynyt papereita. Yökerho oli täynnä ääntä, meteliä ja nuorta haalarikansaa. Kymmenen vuotta nuorempaa. En viihtynyt kauaa. Tunsin itseni vanhaksi. Menin kotiin hyvissä ajoin hampurilaiskojun kautta. Ja se tuntui hyvältä.

Vaihtoehtoisia pääsiäisperinteitä

Pääsiäisestä ei saisi ottaa paineita eikä aivan pienen kanssa tarvitsekaan. Vielä ei virvota, piilotella pääsiäismunia tai keräillä pajunkissoja. Kun kalenterissa on väljää niin pääsiäisestä voi tehdä aivan omanlaisensa. Itse asiassa kämpässämme pääsiäisestä muistuttaa vain mämmiropponen jääkaapissa. Mutta voihan… Aino joutuu rajoittamaan mämminsyöntiä Sulon vatsanväänteiden takia. Notta ei tullu Sulosta Mietahan veroosta teräsvattaa!

Pääsiäisen virallinen lähtölaukaus on mielestäni jokavuotinen uutinen Juha Miedon mämminsyöntiurakasta ja spekulointi hiihtosankarin ilmavaivoilla. Epäinhimillinen määrä mallasmäskiä mahassa aiheuttaa varmasti tukalan tunteen. Joka vuosi samaa asiaa tarkastellaan hieman eri näkövinkkelistä. Mietaan mämmihaastattelun odottaminen on kova ehdokas vaihtoehtoiseksi pääsiäisperinteeksi.

Toinen vaihtoehtoinen perinne käsittelee sekin mämmin syömistä. Mämmi ei oikeasti ole niin hyvää että sitä voisi syödä sellaisenaan. Sen pikantti maku muodostaa kaikesta huolimatta oivan makuparin vaniljakastikkeen kanssa. Ja vaniljakastike maistuu mämmiä paremmalta. Syömmekin nykyään vaniljakastiketta mämmillä maustettuna.

Kolmas vaihtoehtoinen perinne voisi olla kiirastorstain ruokahamstrauksen seuraaminen sivusta. Käykääpä ensi pääsisenä tekemässä tekemässä ruokahankinnat jo keskiviikkona ja palatkaa markettiin hupimielessä torstaina. Kiirastorstain kiirastuli on todellista totta. Ihmiset ryntäilevät kärryjen kanssa pitkin automarketin loputtomia käytäviä. Ostoslista on niin pitkä että se laahaa maata ja lampaanpaisteista tapellaan. Stressi haisee ilmassa. Mutta miksi oi miksi? Kaupat ovat kiinni yhden (1) päivän. Älkää huoliko: lauantaina pääsette taas kuluttamaan.

Tämän tekstin myötä haluan kannustaa ihmisiä viettämään pääsiäisen juuri sillä tavalla kuin itse haluatte. Viettäkää stressitön loma perheen kanssa, syökää sitä mitä haluatte (eikä sitä mitä kuuluu syödä) ja rentoutukaa. Ja toki kirkossakin saa käydä.

Hyvää Pääsiäistä!

 

 

Mitä isä ajattelee työnnellessään lastenvaunuja?

Tällä Noljakassa ja Joensuussa yleensäkin näkee ilahduttavan paljon isiä vaunulenkillä. Mutta jokin pieni epävarmuus siihen tuntuu liittyvän: mies vaunulenkillä yksin. Sitä huomaa yliajattelevansa kävellessään pitkin katuja ja pururatoja. Varsinkin kun vastaan tulee muita lenkkeilijöitä. Kaikesta huolimatta vaunulenkkeily on mukava tapa viettää vauvan kanssa aikaa ja kun Sulo nukkuu, on aikaa myös omille ajatuksille. Tai yliajattelulle. Vaunulenkin ajatuskaava saattaa mennä jotenkin seuraavasti:

– Noniin, nytpä päästään lenkille. Toivottavasti Sulo nukahtaa pian. Silmät jo käyvät välillä ummessa, mutta pomppaavat auki. Onkohan kuuma tai kylmä? Laitanko kuomua vähän päälle ettei aurinko häikäise?"

– Jahas, tulee vanhempi pariskunta vastaan. Katselevat hymyillen. Miksi hymyilevät? Onko jotenkin ihmeellistä että mies työntää yksin vaunuja pitkin asuinaluetta? Onko siinä jotakin hauskaa? Vai haluavatko jutella? Kurkkaavatko vaunuihin. Noh, menivät ohi ja muori vilkaisi. Ehkä olivat vain ilahtuneita nähdessään vauvan."

– Tulee pyöräilijä vastaan. Menempä reunaan. Miksi se ajaa noin läheltä? Voisi ajaa vähän kauempaa! Saamari."

– Onpa tässä hienoja omakotitaloja tässä liuta. Ei olisi meikäläisellä varaa. Onkohan koskaan? Olisi mukava kun Sulolla olisi oma huone ja vähän omaa pihaakin. Noh, jäädään odottamaan parempia aikoja. Mutta korvaako hyvä tulotaso sitä jos ei ehdi viettää aikaa lapsen kanssa?"

– No nyt tulee toinen isä vastaan. Miksi se kävelee noin? Toinen käsi taskussa ja työntää vaunuja sivusta vähän puolihuolimattomasti. Vähän hupaisaa. Onkohan joku vielä vähemmän sinut tämän homman kanssa? "Mä siis melkein työnnän näitä vaunuja, en siis yleensä työnnä vaan muija yleensä kun akkojen hommiahan nämä". Haha. Vähän huvittaa. Tästä kyllä kirjoitan blogiin. Mutta olen itsekin kyllä samojen aiheiden äärellä.

– Nyt tulee joku äijä vastaan tällä pienellä kadulla. Varmaan asuu jossain näissä taloissa. Mulkoilee vähän oudosti. Ajatteleekohan se että olen joku hämärähemmo kun ei ole ennen näkynyt? Mutta eihän se nyt voi niin ajatella tietenkään kun on nämä vaunut. Ei kai nyt kukaan lähde murtokeikalle lastenvaunujen kanssa! Vai hetkinen: Onko se tämä vaunujen ja Pattaya Thailand -lippiksen yhdistelmä? Ei ehkä kannattaisi käyttää näissä tilanteissa tätä iskän antamaa lippistä. Hei! Entä jos se aattelee että oon jostain vain kaapannut nää vaunut lapsineen! Ei kai nyt sentään. Vähän jarrua ajatteluun nyt.

– Tulee koira vastaan. Sulo nukkuu just sikeästi. Älä hauku, älä hauku, älä hauku. Hyvä, ei haukkunut. Voisivat muuten keräillä nämä koiranpaskat täältä kun kevät tulee.

– Nyt on aika kapea tie eikä jalkakäytävää. Pitäisi tässä kyllä olla kun on kävelijöitä paljon. Ja tietysti auto tulee vastaan. Ja kovaa ajaa joku teinibemarilla. Voisivat ajaa vähän hiljempaa mut ei: auto on miehuudenjatkeena. Noh, nuoret on nuoria. Miksi oon tällainen kalkkis nyt? Ihme suojelevainen ja vähän aggressiivisia ajatuksia. No, kai se kuuluu tähän isyyteen. Eiköhän käännytä kotia kohti.

Näin kasvatat lapsestasi kunnon suomalaisen

Pienen lapsen kasvattaminen kunnolliseksi kansalaiseksi ja ennen muuta kunnon suomalaiseksi on haastavaa. Odotukset ihmisenalkua kohtaan ovat kovat. Toisaalta pitäisi olla paras ja toisaalta ei saisi erottua liikaa joukosta, jotta ei tulisi kiusatuksi esimerkiksi koulussa. Suomalaisuuteen kuuluu tietynlainen keskinkertaisuuden ihannointi. Muotissa pysyminen on paljon hankalampaa kuin oman tien kulkeminen ja rohkaiseminen omiin valintoihin. Itsetunnon kehitystä liikaa ruokkiva kasvatus tuottaa jos jonkinmoisia hymyileviä ja ylipositiivisia robineita ja jessepuljujärviä, jotka muodostavat uhan perinteiselle suomalaiselle juroudelle. Muutama kasvatusvinkki siis lienee paikallaan:

1. Älä kehu lasta liikaa:

Liika kehuminen saa lapsen ylpistymään ja luulemaan itsestään liikoja. Pessimisti pettyy jo etukäteen, jotta jälkikäteen ei tarvitse pettyä koska ei ole mitään yrittänytkään. Liikaa kehuttu lapsi kyllä tiputetaan pilvilinnoistaan viimeistään koulussa. On siis parempi aloittaa kouliminen jo lapsuudessa. Jos kuitenkin haluat kehua lasta, tee se silloin kun hän on tehnyt jonkin virheen: "Kyllä minä olen aina pitänyt sinua niin fiksuna että et ainakaan menisi sotkemaan purkkaa tukkaasi mutta aina saa hävetä ja pettyä".

2. Älä osoita liikaa hellyyttä:

Sotien jälkeisen pula-ajan lapset eivät paljon hellyyttä saaneet. Sitä eivät siis ansaitse myöhemmätkään polvet. Sotien jälkeen hiihdettiin kouluun ja sen jälkeen metsätöihin. Asialliset hommat hoidettiin. Liiallinen määrä hellyyttä pehmittää ihmisen itkeväksi vellihousuksi, joka ei kykene kohtaamaan maailman kovuutta. Isä saa halata lasta kahdesti: kun hän pääsee ripille ja seuraavan kerran kun lapsi muuttaa omilleen.

3. Ohjaa lapsi harrastamaan oikeita asioita:

Miehuuden kehityksen kannalta tärkeitä lajeja ovat maastohiihto, pesäpallo ja nykyisin uudempana lajina jääkiekko. Esimerkiksi lumilautailu on lökäpöksyisten vaihtoehtoihmisten laji, joka ei vaadi kestävyyskuntoa eikä valmista sotaa varten. Pojasta polvi paranee, joten laita lapsi harrastamaan niitä urheilulajeja, joissa olisit itse halunnut menestyä.

Myös lukeminen on sallittua ilta-aikaan, kunhan ei lue fantasiakirjallisuutta.

Mihin on unohtunut vanha kunnon television katselu? Meidän lapsuudessamme katsottiin paljon televisiota kolmelta kanavalta. Se oli siitä hyvä että oli pakko katsoa sellaisiakin ohjelmia joista ei pitänyt. Silloin oppikin jotakin. Nykyään kaikki ruudun tuijottaminen on liian sosiaalista ja interaktiivista.

4. Älä puhu lapsen kanssa tunteista

Tunteista puhuminen on todella vaivaannuttavaa. Se saattaa aiheuttaa ei-toivottuja tunnereaktioita. Samat asiat voi viestiä myös olemalla hiljaa ja tiuskimalla muista asioista. Kyllä kaikki lopulta tajuavat mistä kiikastaa. Puhumattomuus opettaa lasta ajatustenlukuun ja ihmistuntemukseen. Verisuonen tykytys ohimolla kertoo milloin vanhemmalle ei kannata kettuilla.

Tai sitten…

Entäpä jos antaisit lapselle tukea ja kannustusta jokaisessa elämänvaiheessa? Entä jos antaisit hänen persoonalleen tilaa kasvaa? Halaa lastasi silloinkin kun siihen ei ole erityistä syytä. Kehu lasta silloin kun hän on sen ansainnut. Aseta myös rajat. Älä siirrä omia huonoja kokemuksiasi lapsellesi. Katso miten lapsesi kehittyy. Ole läsnä, kuuntele, katso silmiin. Leiki, kysele, tee yhdessä, keskustele.

 

 

Onko työtön koti-isä luuseri vai sankari?

Työttömyys on kova paikka kenelle tahansa. Omalta osaltani työttömyyttäni on helpottanut se, että olen voinut olla enemmän Sulon ja Ainon kanssa kotosalla. Olen lohduttautunut ajatuksella siitä, että nyt jos koskaan on oikea aika olla työtön. Siltikin työttömyys ajoittain turhauttaa ja ärsyttää. Monen muun korkeakoulutetun lailla valmistuin suoraan kortistoon. Olen kylläkin hakenut töitä, mutta vielä ei ole tärpännyt. Potentiaalista työpaikkaa kohti on aina kymmeniä hakijoita. Yleensä työhön valitaan työkokemuksen perusteella.

Työttömyydessä painaa ehkä eniten koetut ympäristön odotukset. Tämän ikäisen miehen ja vieläpä perheenisän kuuluisi olla työssä ja elättää perhettään. Muskarissakin lauletaan siitä miten "isä tulee töistä kotiin" ja toisessa laulussa käydään kaupassa ja "isä kaiken maksaa". Muotit on valettu ja ne istuvat tiukassa. Äiti hoitaa lasta kotona ja isä käy töissä ja turvaa taloudellisen toimeentulon. Meillä asia ei ole aivan näin. Pyrimme maksamaan kulut puoliksi ja hoitamaan Suloa yhdessä.

Keskustelin taannoin erään työttömän ystäväni kanssa. Hän on yksi uutterimmista ja tarmokkaimmista ihmisistä joita tiedän. Silti myös hänen uskonsa työnsaantiin on koetuksella. Ja se vaikuttaa vääjäämättä myös itsearvostukseen. Epäonnistuneen työnhaun jälkeen pitäisi ajatella että työhönottaja ei vain ymmärtänyt hyvän päälle. Näin myös oma itsetunto säilyisi jollain tolalla.

Luonnehdin itseäni mieluummin koti-isäksi kuin työttömäksi. Koti-isyys kuulostaa enemmän aktiiviselta valinnata kuin alhoon vajoamiselta. Kuten ystäväni totesi: "Koti-isä sijoittuu arvoasteikossa jonnekin Batmanin ja Teräsmiehen välimaastoon". Ehkä joku saattaa näin ajatellakin. Mutta kyllä koti-isyyttä varmasti ajatellaan myös epämiehekkäänä valintana.

Kotona oleminen on tiettyyn rajaan saakka mukavaa. Mutta huomaan että kun tulevaisuudenkuva näyttää sumealta, työttömyyden kiirastuli aiheuttaa turhautumista. Rehellisesti sanottuna en tiedä missä minä ja perheemme vuoden päästä olemme, mitä teemme ja mikä on suuri suunnitelmamme. Ainon äitiysloman päätyttyä myös hän jää työttömäksi. Nuorten aikuisten elämää leimaa ajassamme jatkuva epävarmuus tulevasta. Tätä ei auta päättäjien lietsoma kriisitietoisuus ja uhkakuvien maalailu.

 

Täydellistä leipää: #Noljakanfaijan hapanjuurileipää ilman hiivaa!

Hapanjuurileipä on ollut maailmalla iso juttu jo joitain vuosia. Suomessa se ei ole aiheuttanut samanlaista joukkohysteriaa. Ehkäpä juuri siksi, että juuri Suomessa on aina leivottu ruisleipää juuresta. Täysin ilman hiivaa. Se ei ole meille mikään uusi juttu. Juurella kohottaminen on se aito ja alkuperäinen metodi. Olen aina ollut kiinnostunut leivänteosta, mutta leivonta on jäänyt muutamiin satunnaisiin viritelmiin.

Sain pari viikkoa sitten valtaisan ahaa-elämyksen katsottuani Netflixistä Michael Pollanin juontamaa Cooked -nimistä sarjaa, joka palaa monella tapaa ruoanlaiton perusasioihin (siis juurille). Sarjassa käsitellään myös leivän roolia yhteiskunnissa ja leivän valmistuksen metodeita. Pollanin mukaan hiiva on teollisuuden luoma, varsin uusi ihmeaine, joka jäljittelee leipäjuuren toimintaa. Hiivakäyminen kuitenkin jättää pilkkomatta entsyymeitä ja saattaa ärsyttää ihmisten ruoansulatusta. Tehokkuuden ja nopeuden nimissä tuhansia vuosia vanha juurella nostattaminen vaipui unholaan. Myös gluteiinille herkät ihmiset pystyvät syömään pitkään hapatettua leipää, sillä hidas käyminen pilkkoo viljan ainesosia helposti sulavaan muotoon. Juureen leivottu leipä myös tasaa verensokerin vaihteluita. Siispä erityisesti karkeista jauhoista valmistettu hapanleipä on jopa terveysruokaa. Maku on upean hapan ja aromikas. Kannikat ovat oivaa järsittävää sormiruokailevalle ja hampaita kasvattavalle taaperolle:

Seuravassa kerron juurta jaksaen (kjeh), miten leivon omat leipäni. Ohjeella onnistut varmasti myös sinä!

Cookedin katsottuani olin siinä määrin innostunut, että seuraavana päivänä ryhdyin valmistamaan itselleni leipäjuurta. Löysin täältä erinomaisen tietopaketin juuren valmistamisesta ja säilyttämisestä. Jauhoissa on eroja. Luomujauho tai pienen myllyn jauho on usein tuoreempaa ja parempaa. Tein omani käyttäen Liperin Myllyn täysjyvävehnäjauhoja, haaleaa vettä ja teelusikallista hunajaa. Sotkin seoksen ja laitoin sen odottamaan sähkösaunaamme, joka on hieman huoneenlämpöä lämpimämpi. Toki mikä tahansa lämmin ja vedoton paikka käy.

Ja voi sitä ihmettä kun kelmulla suljettuun lasipurkkiin syntyy lähes tyhjästä kokoelma erilaisia hiivoja ja mikro-organismeja, jotka syövät viljan ainesosia muodostaen hiilidioksidia. Juuri se muodostaa kuplia. Leipäjuuren käynnistyminen voi viedä viikonkin verran, mutta hyvää kannattaa aina odottaa. Kun juuri alkaa toimimaan, voit sekoittaa siitä paksumpaa, kaurapuuron paksuista seosta. Leipäjuuren hoivaamista voisi verrata takavuosien tamagotcheihin. On mielenkiintoista seurata miten juuri porisee. Se on elävä organismi, joka näyttää vointinsa ulospäin.

Juuri kannattaa ruokkia 8-12 tuntia ennen leivän valmistusta, jotta eliöstö olisi "ärhäkimmillään" leivontahetkellä. Kun teet seoksesta ruokkimisen yhteydessä paksuhkoa ja puuromaista, näet myös luonnonhiivojen toiminnan: lasipurkin läpi näkyy kuplia ja seos kohoaa hieman.

Sitten reseptin kimppuun. Leipominen onnistuu keittiön perusvälineistöllä. Prosessi vie aikaa, mutta säästyt turhalta vaivaamiselta. Leivontavaa'an avulla tulee vähemmän tiskejä!

1,5 desiä eli 150 grammaa taikinajuurta (kokojyvävehnästä)
2,75 desiä eli 275 g noin kädenlämpöistä vettä (ei liian kuumaa)
7 desiä eli 425 g hiivaleipäjauhoja

(1 rkl tummaa siirappia)

Myöhemmin:
10 g tai vajaa ruokalusikallinen hienoa merisuolaa

1. Sekoita kaikki aineet paitsi suola suuressa kulhossa tasaiseksi seokseksi. Älä vaivaa taikinaa.

2. Laita kulhon päälle kansi tai kelmu ja laita lämpimään paikkaan noin tunniksi.

3. Ripottele suola taikinan päälle ja kostuta käsi kevyesti vesihanan alla. Työnnä käsi reilusti taikinan alle, tartu kiinni, venytä rohkeasti ylöspäin, paina taikinakeon päälle ja paina hieman nyrkillä. Tee näin muutamasta kohdasta ja käy taikinakeko ympäri.

4. Odota puoli tuntia ja toista venyttäminen, taittaminen ja painaminen. Tässä vaiheessa näyttää suunnilleen tältä:

5. Odota puoli tuntia ja toista sama.

6. Anna taikinan kohota ja levätä astiassa tunti.

7. Laita kerros jauhoja leivonta-alustalle ja kaavi taikina alustalle. Sirota kevyesti jauhoja taikinan päälle ja tee siitä noin suorakaiteen muotoinen levy. Taita kaksinkerroin molemmin päin ja paina yhtenäiseksi läjäksi. Käytä kevyesti jauhoja aina jos taikina meinaa jäädä kiinni käsiin tai alustaan. Viikkaa uudestaan, ja siirrä kevyesti jauhotettuun astiaan. Laita kansi päälle.

8. Anna taikinan levätä puolisen tuntia.

9. Laita pieneen kulhoon tai lävikköön keittiöpyyhe ja jauhota tämä leivän pesä hyvin. Voit myös käyttää kohotuskoria (saa ainakin Clas Ohlsonilta)

10. Nosta taikina leivonta-alustalle ja muotoile pyöreä leipä käyttäen toista kättä vastuksena ja pyörittäen toisella kädellä taikinan reunat taikinan "alle". Näin muodostuu pyöreä ns parempi puoli ja vähemmän tasainen puoli. Katso apua tästä. Nosta leipä parempi puoli alaspäin koriin tai kulhoon keittiöpyyhkeen sisään. Peitä hieman kostutetulla pyyhkeellä ja laita koko hoito muovipussiin. Näin taikina pääsee kohoamaan kuivamatta.

11. Nyt leipä kohoaa korissa. Voit joko kohottaa leipää huoneenlämmössä noin 3 tuntia, tai laittaa jääkaappiin yön yli. Itse kohotan ensin tunnin huoneenlämmössä ja laitan sitten yöksi jääkaappiin.

12. Kun taikina alkaa olla kohonnut, laita uunin alimmalle tasolle pelti ja sen yläpuolelle ritilä, jolle laitat vaikkapa valurautapadan. Metallinen lämpöä keräävä ja uuninkestävä astia siis tarvitaan. Itse käytän wokkipannua joka kestää uunin. Joku käyttää pelkkää peltiä. Laita uuni päälle 250 asteeseen. Astia lämpenee samalla kuumaksi. Kun uuni on lämmennyt, nosta pata, pannu tai muu ulos uunista ja kippaa leipä siihen nopeasti. Viillä pintaan vapaamuotoiset viillot terävällä ohutteräisellä veitsellä tai partaterällä (itse havaitsin #-kuvion hyväksi). Laita astia takaisin uuniin ja heitä alla olevalle pellille muutama jääpala. Näin uuni kosteutuu, leipä nousee ja pinta rapsakoituu.

(JOS sinulla on käytössäsi kannellinen uunipata, voit laittaa paiston alussa kannen päälle, jolloin voit jättää jääpalat laittamatta. Poista kansi 15 minuutin jälkeen jotta pinta saa väriä.)

13. 15 minuutin paiston jälkeen avaa uunin luukku hetkeksi ja käännä lämpö 200 asteeseen. Jatka paistamista vielä noin 25 minuuttia. Yhteensä siis noin 40 minuuttia. Tämä saattaa vaihdella uunikohtaisesti.

14. Ota astia uunista ja kopauta leipä irti tai käytä pannulastaa leivän nostamiseen. Nosta leipä jäähtymään ritilälle tai paremman puutteessa vaikkapa muutaman syömäpuikon päälle. Pääasia on ettei pohja ole tiiviisti alustaa vasten ja pehmene. Anna leivän jäähtyä rauhassa jokunen tunti tai seuraavaan päivään. Mahtava tuoksu saattaa houkutella syömään jo aiemmin, mutta leivän kuuluu vetäytyä tovin verran jotta se olisi paremmin leikattavissa. Juurileipä säilyy leikkaamattomana parhaiten aivan leikkuupöydällä tai paperipussissa. Kuori estää leipää kuivumasta. Leikatun pinnan voi peittää foliolla.

Ja NAM! Sitten onkin herkuttelun vuoro. Päälle vaikkapa voita ja voimakasta juustoa, voita ja kirsikkamarmeladia (oli todella hyvää). Mutta syö ensimmäinen pala pelkän voin kanssa. Näin maistat kaikki upeat aromit joita monimutkainen käyminen ja pitkä valmistusaika ovat tuottaneet.

Juurileivän valmistaminen on prosessi, jossa muuttujia on paljon. Kun leipä onnistuu todella hyvin, kannattaa olosuhteita pyrkiä vakioimaan kirjaamalla ylös leivänteon vaiheita. Näin onnistumisen mahdollisuudet paranevat.

Leipomisen iloa kaikille!