Ruokatorstain kesä sotkee sopivasti arkea ja juhlaa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Sain Sanomalta kokeiltavakseni Katja Bäcksbackan kirjoittaman, Helsingin Sanomien ruokasivujen parhaita ohjeita koostavan kirjan. Ruoanlaiton (ja hyvän ruoan) ystävänä otin kirjan auliisti vastaan. Kirja on koottu näppärästi Suomen kesän eri vaiheiden ja niille ominaisten raaka-aineiden ympärille. Keskikesällä herkutellaan marjoilla ja syksyä kohti liikutaan kohti riistaa ja sieniä. Kirja on oiva opas sesongin tuotteiden käyttöön. Ohjeet ovat selkeitä ja kuvat erittäin laadukkaita. Tässä saattaisi olla oiva ostos esimerkiksi kesämökille.

Pienen ristimittailun ja selailun jälkeen sunnuntain ruoaksi valikoitui paahdettu kasvissosekeitto ja meiramikerma. Aino on kasvissyöjä ja ohje olisi myös Sulon mahalle sopiva. Niinpä Aino kipaisi kaupungilla käydessään kipaisemassa puuttuvat ainekset ruokaan. Meiramin sijasta Aino osti kermaan oreganoa, joka on meille enemmän mieleen.

Ensimmäisenä oli vuorossa juuresten ja sipulien pilkkominen uunia varten. Uunipellille levitellyille aineksille kaadettiin öljyä ja suolaa ja jätettiin paahtumaan uuniin vajaaksi tunniksi. Uunijuuresmainen metodi antaa juureksille ja sitä kautta keitolle paahteista makua. Näin syntyy siis tuunattu sosekeitto.

Uunissa pehmenneet juurekset hulautetaan kattilaan, ajetaan sauvasekoittimella hienoksi (lisää kuumaa vettä helpottamaan prosessia). Sekaan laitetaan kasvisliemi ja keitto on siinä! Myös kuohukerman vatkaaminen löysäksi vaahdoksi käy nopeasti. Sitten vain kerman sekaan yrttisilppua ja mustapippurirouhetta. Pöytään seuraksi leipää ja tottakai aurajuuston ystävä tuunaa keittonsa kerman lisäksi pienellä määrällä aurajuustomurua!

Kävelykateus, eli Sulon kävelemään oppimista odotellessa

Varmasti jokainen vanhempi haluaa että oma lapsi oppii kävelemään, puhumaan, lukemaan, kirjoittamaan ja sitomaan kengännauhat ennen muita. Tai vähintään keskimääräisessä ajassa. Suomi on keskimääräisyyden luvattu maa: lapsien kehitystä seurataan graafien avulla: pituutta, painoa, puhetta, kävelyä. Meillä seurataan jälkimmäistä. Tottakai sitä vähän kateellisenakin katselee muiden samanikäisten lasten kävelyä kun oma lapsi vasta opettelee seisomaan. Vaikka ei saisi. Ihminen on kuitenkin kova vertailemaan ja miettimään sitä, mitkä asiat olisi pitänyt tehdä toisin.

Kävimme hiljattain yksivuotisneuvolassa. Sulo taitaa isänsä lailla jättää asioita viime tinkaan. Sulttaani nimittäin aloitti seisomaan tukea vasten neuvolaa edeltävänä iltana. Hän otti sohvasta kiinni, ähersi, punnersi ja silmäili meitä voittajan ilmein. Asento ei näyttänyt järin tukevalta mutta kuitenkin seistiin! Tätä taitoa esiteltiin myös neuvolan tädille odotusaulassa. Seisomaannousu tapahtuikin kreivin aikaan, sillä ilman tätä taitoa Sulo olisi passitettu saman tien fysioterapiaan. Neuvolan täti sanoi että lapsi kannattaisi aina laskea mahalleen lattialle vaikka osaisikin istua. Tämä oli uusi juttu meille. Samoin pohdimme sitä, oliko Sulon aiempi raskasrakenteisuus vaikuttanut liikkumiseen. Ajatuksissaan sitä tietenkin syytti myös itseään siitä, ettei ollut enemmän kävelyttänyt ja seisottanut poikaa.

Liikkumisen aloittaminen ei muutenkaan ole Sulolla mennyt ihan keskiarvojen mukaan. Ehkä hän haluaa rikkoa rajoja ja tehdä asiat eri tavalla? Sulo ei nimittäin tähänkään mennessä konttaa. Hän on liukkaiden laminaattilattioiden lapsi ja liikkuu joutuisasti ”peppukiidon” avulla. Se on kelvannut meille ja Sulolle tähän mennessä oikein hyvin. Peppukiitoasennosta on varmastikin hankalampaa nousta seisomaan, sillä toinen jalka on koukussa edessä. Jos ette tiedä mikä on peppukiito niin tässä teille hieman näytettä:

Suomi on pullollaan vanhempia jotka tuskailevat siitä ettei lapsi asetu keskiarvoon: imetys ei ota onnistuakseen, painoa tulee liian vähän, puhumisen aloittaminen viivästyy, potalle ei opita… lukemattomia syitä menettää yöunensa. Vaikka kaikki muut asiat olisivat kunnossa, voi yksi asia nousta keskiöön ja vaivata mieltä kohtuuttomasti. Sulon paino ja pituus kehittyvät oikein mukavasti. Sanoja tapaillaan, kuulo, näkö, pinsettiote ja muut ovat priimaa. Pitäisi vain osata olla kiitollinen. Kiitollinen siitä että ylipäätään on lapsi, kiitollinen siitä että hän on terve, kiitollinen siitä että hänellä on rakastavat vanhemmat ja sukulaiset.

 

Kuukauden päästä käväistään neuvolassa tsekkaamassa kävely. Siihen saakka treenaamme ja kannustamme. Kävi miten kävi, Sulo on maailman paras äijä.

 

 

Hilla Clothing: Suomessa valmistettuja luomuvaatteita lapsille

Kaupallinen yhteistyö:

Sain ensikosketuksen Hilla-vaatemerkkiin heti Sulon syntymän jälkeen. Kummisetäni oli vieraillut Jyväskylässä Hilla Clothingin myymälässä ja lähetti Sulolle pipon, bodyn ja housut. Lahjavalinnan taustalla on tarinakin: Hilla Clothing-vaatemerkin omistajalla on juuret kotikylällämme, Viitasaaren Kolkulla.

Heti lahjapaketin avaamisen yhteydessä tunsin käsissäni, että vaatteet olivat todella laadukkaita, pehmeitä ja mukavan muotoisia. Siis vauvan herkälle iholle sopivia. Käytetty luomupuuvilla on varmasti monelle eettisiä vaatteita suosiville hyvä valinta. Samoin Hillan vaatteita ostamalla tuet kotimaista työtä. Ensimmäinen kokemus oli siis positiivinen. Laadukkaat vaatteet kestävät lapselta toiselle. Lähipiirissämme olemmekin laittaneet pieneksi jääneitä vaatteita kiertoon ja saaneet toisaalta muiden vaatteita.

Tänä kesänä Tiitilän Riitta, Hilla-vaatemerkin omistajan Marican äiti piipahti lapsuudenkodissamme Kolkulla ja toi Sulolle testiin pussillisen hieman suurempia vaatteita: pari bodya, yöhaalarin ja housut. Sopivia edustusvaatteita blogijulkkikselle siis! Vaatteiden värimaailma on mukavan värikäs, mutta silti tyylikäs. 86-senttiset bodyt istuivat erittäin hienosti Sulon päälle. Samoin yöasu istui kuin nakutettu: Sulo vaikuttaa se päällä melkein supersankarilta. Sitähän poikamme tietysti onkin!

Hillan vaatteita saa ainakin Prismoista ympäri maan, mutta myös Hilla Clothing -verkkokaupasta jossa on parhaillaan meneillään alennusmyynti. Istuvuuden vuoksi suosittelen ostamaan paksummille beibeille pykälää normaalia suuremman koon varmuuden vuoksi.

Iso peukku yrittäjälle ja kiitokset laadukkaista vaatteista!

 

#noljakanfaija Ilosaarirockissa

Reilu vuosi sitten minulla oli ”varmuuden vuoksi” ostettuna lippu Sulo-klubille. Laskettuun aikaan oli siitä pari viikkoa. Synnytys kuitenkin käynnistettiin aiemmin, poika putkahti maailmaan rokkilauantaina ja Sulohan hänestä tuli. Sen jälkeen ovat jääneet kahdenkeskiset illanvietot Ainon kanssa vähän vähemmälle. Nyt kuitenkin Ainon äiti ja isä jäivät vahtimaan Suloa Uimaharjuun ja me Ainon kanssa ampaisimme perjantaina kohti Joensuuta. Ostimme kaupan tyhjäksi roskaruoasta ja suuntasimme asunnolle Noljakkaan. Ja mitä ihmettä! Ensimmäistä kertaa Sulon syntymän jälkeen olimme ihan kahdestaan Noljakassa!

Valmistauduimme illan Sulo-klubiin kaikessa rauhassa. Oudolta kyllä tuntui ilman Suloa. Jotenkin kämpästä puuttui elämää. Siispä lähdimme sitä etsimään Ilosaarirockin festarialueelta. Ainon luottamustehtävien ansiosta pääsin ”edustusvaimona” osalliseksi vippilipuista. Hengailimme alueella, söimme, joimme ja jututimme tuttuja. Katsoimme energisen Chisun keikan.

 

Kello oli puoli yksitoista (!?) kun alkoi tuntua siltä että oma peti alkoi kutsua. Katsomatta jäivät Ismo Alanko ja Elastinen. Onneksemme vältimme myös rankkasateen! Liekö usean viikon jatkunut unikoulu tehnyt tehtävänsä, sillä nukuin seuraavana yönä yksitoista tuntia.

Sitten seuraavaan päivään. Hengailimme kotisohvalla dokkaria katsoen, kunnes tajusimme että kohta olisi taas aika rokkailun. Odotukset olivat korkealla: jospa nyt jaksaisimme viimeiseen esiintyjään eli Tuiskun Anttiin saakka. Menimme katselemaan Sannin keikan päälavalla, jonka jälkeen lähdin käymään kaverin luona ainejärjestön tyyppien tapaamisessa.

Olikin hauska nähdä ainejärjestön tapaamisessa tyyppejä eri puolilta Suomea. A. Jäntti oli sekoittanut makoisan boolin, jota kömpelömehua #noljakanfaija nauttikin pari lasia muun nautiskelun ohessa. Lähdimme takaisin festarialueelle. Aino huomasi minun hankkineen kylliksi blogiaihetta yhdelle illalle ja katsoi parhaaksi viedä minut nukkumaan Noljakkaan. Harmitti ihan älyttömästi. Olisiko univelka ja syömättömyys tehnyt tepposet, mutta siltikin. Pitäisi ison miehen ymmärtää varoa mitä kurkusta menee alas.

Haluan vielä tässäkin pyytää Ainolta anteeksi. Ärsyttää että yhteistä aikaa meni sivu suun.

Onneksi Aino pääsi vielä katselemaan keikkoja loppuillaksi, mutta eihän se ollut sama asia. Seuraavana päivänä oli ennakkosuunnitelmien mukaan aika suunnistaa kohti Uimaharjua. Puntaroimme kyllä hetken parin keikan katselua, mutta Suloa oli jo ikävä. Niinpä ajelimme mummolaan.

Ja Sulohan oli pärjännyt aivan erinomaisesti: nukkunut ja syönyt hyvin. Muutenkin viihtynyt. Eli jatkossa on ehkä tiedossa parisuhdeaikaa hyvällä omallatunnolla jos hoitajia löytyy!

Pokémon Go todistaa, että olemme edelleen metsästäjä-keräilijöitä

Teknologia kehittyy, mutta ihmisen perusolemus ei ole muuttunut tuhansiin vuosiin. Viime viikkoina sen on todistanut valtaisa pokémon-villitys. Isot ja pienet ihmiset viipottavat kännykän näyttöä tuijotellen pitkin katuja. Puistoihin ja patsaiden vierelle kerääntyy epämääräisiä joukkioita. Alkuvoimainen saalistajan vaisto on tuonut nämä ihmiset yhteen.

via GIPHY

Pokémon Go -pelin nerokkuus perustuu siihen, että se kietoo yhteen virtuaalisen ja todellisen maaliman sekä ihmisen luontaisen vaiston. Peliä pelataan oikealla kartalla ja kännykän näytöltä avautuu oikea maisema. Pelin tarkoituksena on jäljittää ja metsästää erilaisia otuksia. Tarpeeksi ansioituneet metsästäjät pääsevät mukaan keskenään kilpaileviin klaaneihin. Kuulostaa…ööh…aika kivikautiselta.

via GIPHY

Pokémonit eivät ole mikään uusi juttu. Omassa nuoruudessani pelattiin taskuhirviöipelejä käsikonsolilla, ja pikkuveljeni katseli teeveestä pokemoneista kertovaa animaatiosarjaa. Ehkä minäkin kyyläsin sivusta. Pokémonit siis tuovat yhteen eri sukupolvia. Lenkkipoluilla näkeekin hauskoja tilanteita kun isä tai äiti kulkee edellä määrätietoisesti näyttöä tuijotellen, samalla kun lapset hyppelevät innokkaasti jäljessä. Kuka olisi uskonut? Älypuhelin voi tuoda perheen yhteen liikunnallisen harrastuksen kautta! Nerokasta.

Täytyy tunnustaa että minäkin latasin pelin heti kun se oli saatavilla Suomen sovelluskaupasta. Muutenkin metsästykseen, kalastukseen ja marjastukseen viehtyneelle Pokémon Go on melkein kuin luonteva jatkumo näille ikiaikaisille harrastuksille. Ympäristöt ovat usein vain urbaanimpia. Pokéstopin (aarrekätkön) ympäristössä ihmiset pälyilevät toisiaan alta kulmien kuin kysyen: ”Sinäkinkö?”. Varsinkin aikuiset tuntuvat olevan hieman nolona uudesta harrastuksestaan. Kännykkä livahtaa nopeasti taskuun vastaantulijan ilmaantuessa. Kokovartalofiilis kysyi blogissaan oivasti: Onko Pokémon Go:ta pelaava väärällä tavalla aikuinen? Täytyy myöntää että minäkin kävin hyvin vaivihkaa nappaamassa pokepallot Uimaharjun puretun kirjaston rauniolta kun näin paikalla olevan 5 muutakin ihmistä.

Kaiken kaikkiaan Pokémon Go on älypuhelimen kanssa muutenkin puuhasteleville lapsille (ja aikuisille) terveellinen ja erilainen tapa viettää aikaa. Tämäkin huuma varmasti laantuu ennen pitkää, joten antakaa läheistenne nauttia siitä ja antakaa itsekin pelille mahdollisuus!

(Blogikuva: kuvankaappaus Pokèmon Go -pelistä: Niantic Labs ja Pokémon Company)

Sulo Kekkosen syntymäpäivät

Yksivuotias ei osaa liikoja vaatia ensimmäisiltä syntymäpäiviltään. Tavanomaiset tissittelyt, leikit ja päikkärit riittäisivät, mutta pitihän niitä synttäreitä hiukan juhlistaa. Varsinkin kun olimme Ainon kanssa olleet viikonlopun omilla teillämme ja Sulo mummolassa. Sunnuntaina, Uimaharjun mummolaan ajellessamme, kävimme hakemassa Postista perheenjäseniltä saapuneet paketit. Niitä olikin useita.

Maanantainahan piti sitten juosta pitkin kauppoja ostelemassa ruoka-aineita: uudet perunat, tillit, lohi savustettavaksi, mansikat ja muut tykötarpeet brita-kakkuun. Tulta savupönttöön, vatkaamista, vispaamista, suolaamista. Ajattelin että saan kaiken helposti itse tehtyä, mutta tiukillehan se meni. Lopulta pääsimme ruokapöytään ja olin jo äreänä ehkä a) verensokerin laskun vuoksi b) sen vuoksi etten ehtinyt ottamaan kuvia blogiin. Muutaman hengen juhlayleisö ei liikoja vaatinut.

Vihdoin pääsimme syömään. Sulo keskeytti pian ruokailun sanoakseen muutaman sanan: ”Ättättä um um tittättä-ää-ää”. Ilmeisesti hän siis painotti edellisen vuoden tapahtumarikkautta ja korosti iän olevan vain numeroita. Tai tässä tapauksessa yksi numero.

Jatkoimme ruokailua hyvällä mielihalulla. Kohta kuitenkin Sulon naama vääntyi jälleen vakavampaan ilmeeseen. Tällä kertaa näytti siltä että puhe saattaisi tulla alapäästä. Siispä Aino juoksi nopeasti vessaan Sulon kanssa. Liian myöhään! Kun Aino oli juuri ja juuri saanut vaipan irti, sankari tipautti pommin suoraan lattialle.

Nopea siivousoperaatio ja kakun – siis brita-kakun – kimppuun. Ennen kakun leikkaamista kajautimme tietysti ilmoille onnittelulaulun. Sulo meni laulusta hieman hämilleen. Tuoreista mansikosta tehty brita oli edeltävästä episodista huolimatta oikein maistuvaa. Vuodessa oppii ainakin olemaan menettämättä ruokahaluaan pikkuasioiden vuoksi.

Sitten ne lahjat! Anni-täti perheineen toi edellisenä päivänä Puky-potkupyörän, joka aiheuttikin riemunkiljahduksia ja käsien heiluttelua. Tosi laadukas ja jämäkkä pyörä kieltämättä. Ei mene kauaa kun Sulo sillä ajelee.

Viitasaaren mummolta ja papalta tuli satukirja ja lahjuksia kirjekuoressa. Kirja aiheutti pari sekuntia suoraa huutoa ja kovaa taputtelua! Kuinka mahtavaa onkaan kun ihminen on spontaanisti ja pidäkkeettä innoissaan! Se tuottaa iloa muillekin. Saman reaktion aiheuttivat myös Jani-sedän, Tiina-tädin ja Jaska-serkun lähettämä eläinjuna, sekä Jaskan askartelema kortti. Sonja-tädin lähettämä lego-traktori pääsi heti vauhdikkaalle kierrokselle pitkin tuvan lattiaa.

Kiitoksia kaikille lahjoin tai terveisin muistaneille! Sulo otti synttäreistään ilon irti niin kokonaisvaltaisesti, että sammahti mummon hoteisiin sillä aikaa kun kävimme Ainon kanssa saunassa. Jännityksellä odotamme minkälaiset ovat 2 v. Synttärit! Ehkä saamme esimakua Paavo-kaverin 2 v. kesteillä elokuussa.

 

Varma keski-ikäistymisen merkki: parisuhdeaikaa lakkasuolla

Heinäkuu ja lakka-aika. Mummo vahtimassa Suloa. Joten mikä olisikaan parempi mahdollisuus vaalia parisuhdetta kuin karata kahdestaan lakkasuon hetteikköön kera paarmojen, hyttysten ja mäkäräisten? Näin kuitenkin teimme. Otimme sangot matkaan ja suuntasimme suolle. Tietenkään en kerro tarkempaa paikkaa, sillä olisitte heti samoilla apajilla!

Niinpä ajelimme metsätietä, kuljimme kinttupolkua ja saavuimme suon laitaan. Pitkähihaisen paidan alla kuumotti tutun hikinen olo. Suopursu tuoksui hyttysmyrkyn lomasta. Ja lakkoja alkoi löytymään. Aino on kova marjastaja, himomarjastaja oikeastaan. Kalastus- ja metsästyharrastuksiani Aino ei oikein ymmärrä. Tai ehkä ymmärtää mutta ei ole niistä niin kiinnostunut. Kompromissina käymme yhdessä sienessä.

Mättähältä mättähälle. Aina löytyy parempi paikka! "Onpa ihanan näköistä: ota kuvia", hihkuu Aino. Hän poimii marjoja hullunkiilto silmissä ja etenee vaudilla. Minä kuljen jäljessä ja noukin Ainolta huomaamatta jääneet. Juuri tällainen harrastus sopii lapsiperhearjen vastapainoksi, ajattelen: sopivasti fyysisyyttä ja ajatukset nollaantuvat katseen hakiessa aina uutta marjamätästä. Vaikka emme syvällisiä keskustelekaan, olemme molemmat samaan aikaan saman harrastuksen parissa. Ajantaju katoaa intensiivisen poimimisen lomassa.

Mieleen tulevat myös lapsuuden lakkareissut isän kanssa. Kesäinen suo huumaa edelleen tuoksullaan ja antimillaan. On helppo kuvitella itsensä tällaiseen tilanteeseen muutamien vuosien päästä Sulon kanssa. Tai parinkymmenen vuoden kuluttua. Keräämme marjoja ja tyrkytämme Sulolle mukaan hänen käydessään kotona. Jos marjat kelpaavat.

Sulon unikoulu: päikkärionnistumisia ja vinkkejä parempiin öihin

Ollaan oltu tämä viikko Ainon ja Sulon kanssa Uimaharjun mummolassa. Viikon agendana on ollut edelleen unikoulu. Tavoitteena nukahtaminen ilman tissiä, vähemmän heräämisiä öiseen aikaan, sekä päiväunien ottaminen omassa sängyssä. Kaikissa on edistytty loistavasti. Samalla olemme saaneet vaihtelua kaupunkielämään ja Sulo on päässyt olemaan isovanhempien seurassa.

Sekä yöuniin, että päiväuniin sain loistavia vinkkejä ja linkkejä edellisen blogitekstin kommenteissa. Ehkä tärkeimmästä päästä olivat kärsivällisyys sekä muuta yksi asia kerrallaan. Kärsivällisyyttä siksi, että jaksaisi kuunnella huutoa jonkun tovin. Muuta yksi asia kerrallaan pätee myös: uusi henkilö nukuttamassa tai uusi ympäristö vaikuttaa aina lopputulokseen.

Täällä mummolassa on hyvät olosuhteet unikoululle. On enemmän virikkeitä, paljon tilaa kiitää pitkin lattioita ja isommassa talossa myös makuukammari on rauhallisemmassa paikassa yläkerrassa. Uudet naapurit Noljakassa varmaan myös kiittävät siitä ettemme huudata lasta heidän seinänsä takana.

via GIPHY

Päiväunien osalta taktiikkana on toiminut seuraava: 1. ruokatilanne kuntoon 2. leikkiminen väsyksiin 3. nosto syliin ja hiljainen hyräily makuuhuoneeseen kävellessä. 4. laskeminen sänkyyn, hyräily ja selän tai pepun hierominen. Ja kun katson näitä edellisiä rivejä, niin alkaa jo huvittaa miten pepun hieromisesta ja hyräilystä voi tehdä tällaista puolitiedettä. Jossain vaiheessa jo tuntui että lapsen kasvatuksessa ei ole mitään selkeitä sääntöjä eikä totuuksia. Mutta tässä vaiheessa niitä täytyy alkaa jo itselleen kehittämään: jotta voi kasvattaa ja opettaa niin pitää olla tiettyjä sääntöjä ja johdonmukaisuuksia. Ja pitää myös jaksaa uskoa siihen mitä tekee: taapero voi olla minuutin päässä nukahtamisesta vaikka olisi kiukunnut sänkynsä pohjalla jo kymmenen minuuttia.

Pari viimeistä yötä ovat sujuneet jo aika mallikkaasti: yhteinäinen uni on kestänyt kahdeksan tuntia, mutta unirytmi ei tokikaan ole sama meillä vanhemmilla. Tuonkin jälkeen Sulo on nukahtanut ja nukahdellun pienen kiukkuamisen kera. Tärkeätä on antaa lapsen kiukuta minuutin pari. Usein hän nukahtaa sen jälkeen. Ja seuraavana yönä saattaa jo olla niin ettei lapsi herää huutamaan, vaan kääntää kylkeä ja jatkaa unta. Toissayönä Sulo sai niin pitkät ja laadukkaat unet että jaksoi koko päivän vain yksillä 1,5 tunnin päiväunilla. Eli yöuni tottakai vaikuttaa myös päiväunien tarpeeseen.

Mutta me jatkamme täällä harjoituksia! Toivottavasti saatte näistä kokemuksista jotain irti.

PS: blogikuva on vanhaa materiaalia, sillä en viitsi herättää Suloa kuvaamalla päiväunien aikana

Yöttömien öiden unikoulu

Aloitettiinpa sitten totuttamaan Suloa öihin ilman rintaruokintaa. Eipä ole tainnut vuoden aikana olla yhtään yötä etteikö Sulo olisi herännyt 1-4 kertaa yön aikana syömään. Enitenhän tästä on kärsinyt Aino ja Ainon unen laatu. Sulo ei siis todellakaan ole mikään ranskalainen bébé joka nukkuisi kahdeksan tuntia putkeen. Sulo on ollut kova syömä_ukko myös öiseen aikaan. Tai ainakin hän on kaivannut läheisyyttä. Yhtä kaikki, asioiden olisi nyt muututtava. Aino suunnistaa elokuun alussa työmaalle ja minä lähden näillä näkymin korkeakoulutettujen työvoimakoulutukseen.

Viime tiistaina alkoi totuttaminen erilaisiin öihin. Taisi olla jopa shokkihoitoa, sillä Sulo nukkui unikoulun ensimmäisen yön mummon ja papan välissä, minun ja Ainon koisiessa yläkerrassa. Alun protestoinnin jälkeen Sulo tyytyi kohtaloonsa ja nukkuikin kohtuulliset yöunet (mummo ja pappa ehkä eivät). Rytmi kuitenkin kääntyi niin että Sulo heräsi jo 6 aikaan. Kotiin saavuttuamme ilmassa oli pientä protestia: muutama päivä meni kumman kiukkuisissa merkeissä. Tai ainakin silloin kun Aino oli paikalla. Niinpä parille illalle oli hommattava Ainolle iltatekemistä. Ja Ainon oli myös tehtävä peti olkkarin sohvalle, jottei hän läsnäolollaan vaikuttaisi Suloon ruokahalua lisäävästi.

Ne yöt sitten: ensimmäinen huomio oli se, että jos olemme nukahtamisen aikohin Sulon kanssa kahden, kitinä jää lähes kokonaan pois. Uniset kasvot saattavat vääntyä hymyyn ja Sulo hakeutua viereen odottamaan sänkyyn kantamista. Pienen pyörimisen jälkeen koittaa uni, ja se jatkuukin useita tunteja keskeytymättä. Aamuyön ja aikaisen aamun aikana heräämisiä tulee edelleen, vaikka olen yrittänyt odottaa kitinän alettua vähän aikaa. Pari kertaa yössä olen ottanut syliin, antanut vettä ja laskenut takaisin nukkumaan. Kun nyt yö sujuu ilman äitiä niin seuraavaksi heräämisiä tulisi saada karsittua. Nyt pystyn samaistumaan myös Ainon väsymykseen paremmin: unen laatu kärsii kun yhtenäiset unipätkät jäävät kovin lyhyiksi. Aina uni ei tule heti uudestaan silmään.

Lisäksi edessä olevaa päivähoitoa varten pitäisi opetella jaksamaan päivä yksillä päiväunilla. Hyviä vinkkejä sekä yhtenäiseen yöhön, että yksiin päiväuniin siirtymiseen otetaan mieluusti vastaan!